K-Raudan uusi brändi ja Remonttineuvonta-palvelu tutuksi paikallisuutta korostaen

Paikallisuus ja tutkimustulokset suomalaisten remontointiasenteista olivat avainasemassa K-Raudan uuden brändin viestinnässä vuonna 2017. Loistavat mediaviestinnän tulokset saavutettiin kertomalla uudistuksista kuntien omien rautakauppojen ja maakuntakohtaisten tutkimustulosten kautta.

K-ryhmä yhdisti vuoden 2017 alussa K-rauta- ja Rautia-ketjunsa uudeksi K-Rauta-ketjuksi, jolle suunniteltiin samalla uusi brändi-identiteetti. Uuden brändin lanseerauksen viestintäkumppaniksi valikoitui Miltton. Uuden K-Rauta-brändin alle siirtyi 94 nykyistä Rautiaa ja 46 K-rautaa alkuvuodesta 2017.

K-Rauta-kaupat ovat monessa kunnassa tärkeä osa paikallisidentiteettiä. Uusi K-Rauta haluttiin tehdä tutuksi kaikille suomalaisille oman lähirautakaupan kautta. Tämä toteutettiin mainonnan lisäksi vahvalla markkinointiviestinnällä ansaitussa mediassa. Valtakunnallinen, alueellinen ja paikallinen medianäkyvyys tavoitettiin räätälöidyllä mediatyöllä ja taktisella tiedotuksella. Uudesta brändistä kertoivat paikalliset K-Rauta-kauppiaat ja aluepäälliköt.

Vuoden 2017 brändiviestinnän kärjeksi valittiin remontointi, josta haluttiin tehdä suomalaisille mahdollisimman helppoa. Tätä varten K-Rauta lanseerasi Remonttineuvonta-palvelun, jossa kuka tahansa voi kysyä mitä tahansa remontoinnista ilmaiseksi sähköpostilla tai puhelimitse. Kynnys remontointiin haluttiin saada mahdollisimman matalaksi.

Näin Suomi remontoi -kokonaisuuteen kuuluivat fokusryhmähaastattelut, joissa tunnistettiin suomalaisia mietityttäviä teemoja remontointiin liittyen, valtakunnallinen tutkimus fokusryhmähaastatteluissa nousseiden teemojen pohjalta sekä mediaviestintää. Kyselytutkimusten pohjalta koostettiin myös 1 000 suomalaisen remonttiasenteita peilaava Remonttibarometri, joka kertoi, miten luottavaisesti Suomessa suhtaudutaan omiin remontointitaitoihin.

Mahdollisimman laaja näkyvyys saavutettiin tarkoin kohdennetulla alueellisella mediatyöllä, jossa kunkin maakunnan medioita palveltiin juuri sille räätälöidyllä sisällöllä.

Valtakunnallisesti kattava näkyvyys saavutettiin brändiuudistuksen molemmissa vaiheissa.

Kiinnostuitko?

Verneri Ruohoranta kertoo sinulle mielellään lisää.

Verneri Ruohoranta
+358 40 766 9348
verneri.ruohoranta(a)miltton.fi