Milja Henttonen Milttonin vaikuttajaviestinnän tiimiin

Konsulttitoimisto Miltton on nimittänyt Milja Henttosen vaikuttajaviestinnän johtavan neuvonantajan tehtävään. Hän aloittaa 12. syyskuuta, ja vahvistaa erityisesti vaikuttajaviestinnän kokonaisvaltaista viestinnällistämistä ja monikanavaisuutta.

Miljalla on laaja kokemus poliittisesta viestinnästä, ja hänen viimeisin tehtävänsä ennen Milttonia oli ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Karin ja sisäministeri Maria Ohisalon viestinnästä vastaavana erityisavustajana. Hänellä on kauppatieteiden maisterin tutkinto, ja hän on toiminut laaja-alaisesti politiikan ja viestinnän rajapinnassa useassa eri roolissa, mm. viestintästrategina ja -konsulttina.

”Odotan suurella innolla, että pääsen liittymään Milttonin osaavaan porukkaan. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen, poliittisten prosessien tunteminen ja strateginen vaikuttajaviestintä on maailman isoissa myllerryksissä yhä tärkeämpää niin yrityksille, järjestöille kuin julkiselle sektorille. Toivon tuovani Milttonin tiimiin analyyttista, osallistavaa ja laaja-alaista viestinnän ja vaikuttamisen osaamista. Ja pilkettä silmäkulmassa!” Milja kertoo.

Milja tuo vaikuttajaviestinnän tiimiin jälleen uutta osaamista onnistuneesta vaikuttamisen ja viestinnän yhdistämisestä, ja laajentaa tiimin vaikuttavuutta ja monipuolisuutta.

”On ilo toivottaa Milja tervetulleeksi Milttonin vaikuttajaviestinnän alati kasvavaan joukkoon. Onnistunut vaikuttaminen, edunvalvonta ja sidosryhmäsuhteet ovat entistä enemmän myös onnistunutta viestimistä organisaation omasta yhteiskunnallisesta äänestä ja ajatuksista. Miljan rautainen viestintäosaaminen tulee tässä asiakkaittemme käyttöön, erityisesti pitäen silmällä tulevia eduskuntavaaleja ja syksyllä kuumentuvaa yhteiskunnallista keskustelua. Tuo keskustelun tila kannattaa nyt kaikkien käyttää hyväksi,” vinkkaa Milttonin Suomen vaikuttajaviestinnän toimitusjohtaja Elina Moisio.

Lisätietoa tarjoaa

Elina Moisio
Managing Director,
Public Affairs in Miltton Finland
elina.moisio(a)miltton.com