Paula Salovaara Milttonin Suomen-liiketoimintojen johtajaksi

Luova konsulttitalo Miltton on nimittänyt Paula Salovaaran maajohtajaksi Suomen-liiketoiminnoista vastaavan Jukka-Pekka Myllyksen jäädessä perhevapaalle loppuvuodeksi. Salovaara on toiminut Milttonin hallituksen jäsenenä vuodesta 2015. Hän on tehnyt pitkän uran suomalaisessa mediassa työskennellen mm. toimituspäällikkönä Helsingin Sanomissa, päätoimittajana perustamassaan Radio Helsingissä sekä hallituksen jäsenenä mm. KSF Mediassa ja Long Playssä. Salovaara toimii myös Plan International Suomen hallituksen puheenjohtajana.

Miltton on viimeisten vuosien aikana kasvattanut palvelutarjontaansa sekä Suomessa että kansainvälisesti. Viime vuoden aikana yhtiö on täydentänyt erityisesti liikkeenjohdon konsultoinnin ja sidosryhmäsuhteiden digitaalisia palveluita. Milttonin viime keväänä lanseeraama virtuaali- ja hybriditilaisuusratkaisu on mahdollistanut tapahtumat turvallisesti myös korona-aikana. Lisäksi yritykset ja organisaatiot ovat kyenneet toteuttamaan, vuosikokouksiaan, sijoittajasuhteitaan, strategiapäiviään ja muita sidosryhmäkohtaamisiaan täysin tai osittain digitaalisesti.

”Milttonin vahvuus on aina ollut luovan ajattelun yhdistäminen yhteiskunnalliseen ymmärrykseen. Jukka-Pekka on johtanut tätä työtä ja Milttonin kasvua Suomessa tuloksellisesti jo vuosien ajan. On hieno haaste päästä jatkamaan tätä työtä Jukka-Pekan perhevapaan ajan”, Salovaara sanoo. ”Milttonin kehitys ja strategia on hallitustyön kautta tuttua, mutta odotan oppivani paljon lisää yrityksestä ja Milttonin asiakkaista operatiivisessa roolissa.”

Koronavuoden vaikutukset näkyivät monien Milttonin asiakkaiden liiketoiminnassa ja heijastuivat myös Milttonin viime vuoden avainlukuihin. Yhtiö jatkoi kuitenkin poikkeusoloissakin panostuksia asiakassuhteisiin ja tuotekehitykseen, halutessaan samalla turvata työpaikkojen säilymisen.

”Viime vuosi jäi taloudellisista tavoitteistamme hieman, mutta asiakkaille tarjoamamme palvelukokonaisuus on vielä entistäkin vahvempi. Markkinoiden monipuolisin asiantuntijajoukko on poikkeusoloissakin osoittanut ennennäkemätöntä kykyä innovoida uusia ratkaisuja”, sanoo Mathias Järnström, Miltton-ryhmän toimitusjohtaja.

Muut Milttonin vastuuhenkilöt jatkavat entisissä tehtävissään. Talvella Miltton nimitti kaksi liiketoiminta-alueen vetäjää talon sisältä: Antti Salomaan vastaamaan viestinnän liiketoiminnoista ja Varpu Varpelan vastaamaan markkinointiviestinnän liiketoiminnoista.

Lisätietoa tarjoavat

Paula Salovaara
paula.salovaara@miltton.com
040 533 5081
Mathias Järnström
mathias.jarnstrom@miltton.com
040 073 8002