26.6.2025 Blogi

Suomen pääneuvottelija Marjo Nummelin: Pohjoismaat ovat nyt ilmastojohtajuuden etulinjassa

Marjo Nummelinin mukaan Suomen paviljonki tuo vaikuttavuutta yritysten ilmastoratkaisuille ja suomalaiselle osaamiselle. 

Jaa

Ilmastopolitiikka on käännekohdassa. Yhdysvallat on vetäytynyt kansainvälisistä sitoumuksista ja fossiiliteollisuus pyrkii hyödyntämään maailmanpoliittista epävarmuutta, mutta toisaalla tapahtuu myönteistä kehitystä. Kiina investoi voimakkaasti puhtaaseen energiaan ja yksityisen sektorin rooli ilmastoratkaisujen moottorina kasvaa nopeasti.

Suomen pääneuvottelija Marjo Nummelin näkee tässä murroksessa myös mahdollisuuksia. Marraskuussa Brasilian Belémissä järjestettävä COP30-kokous tarjoaa tilaisuuden vahvistaa Pohjoismaiden asemaa ilmastojohtajina.

– Pohjoismaat ovat perinteisesti ajaneet kunnianhimoista pitkäjänteistä ilmastopolitiikkaa. Nyt meillä on mahdollisuus vahvistaa tätä roolia, Nummelin sanoo.

Nummelinin mukaan alueella on poikkeuksellinen tilaisuus vaikuttaa ilmastopolitiikan suuntaan, kun Tanska aloittaa heinäkuussa EU:n puheenjohtajamaana ja Suomi johtaa Pohjoismaiden ministerineuvostoa.

COP30 on samalla mahdollisuus suomalaisille yrityksille – ei vain näkyvyyteen, vaan vaikuttamiseen ja uusien kumppanuuksien rakentamiseen.

Yritykset etulinjassa: Suomen paviljonki kokoaa ratkaisut

Yritykset ja elinkeinoelämän järjestöt ovat rakentaneet ilmastokokoukseen oman paviljongin, joka tuo yhteen julkisen ja yksityisen sektorin toimijat.

– Toissa vuonna Dubaissa järjestetty Suomen paviljonki oli onnistunut. Mukana oli kymmeniä yrityksiä, kaupunkeja, järjestöjä ja yliopistoja. Se toi näkyvyyttä ja vaikuttavuutta Suomen ilmastoratkaisuille ja osaamiselle, Marjo Nummelin kertoo.

Suomalaisten yritysten läsnäolo Belémissä on strategisesti tärkeää. Elinkeinoelämä on ilmastopolitiikassa yhä keskeisemmässä roolissa, sillä ilmastotavoitteiden saavuttaminen ei ole mahdollista pelkästään valtioiden voimin.

– Yritykset tukevat ilmastotoimia ja tarjoavat konkreettisia ratkaisuja.

Kulissien kaaoksessa hiotaan kompromisseja

Vaikka ilmastokokoukset näyttäytyvät ulospäin virallisina puheenvuoroina ja linjauksina, todellinen työ tapahtuu kulisseissa.

– Se on aikamoinen kaaos. Vaikka osallistujia on valtavasti, ja kokouksen ympärillä on valtavasti erilaista oheisohjelmaa, neuvottelee keskeisistä asioista lopulta aika pieni joukko. Maiden ja erityisryhmien näkemyksiä sovitellaan yhteen aina viime metreillä, sillä lopulta tarvitaan kokonaisuus, johon kaikki voivat sitoutua, Nummelin kuvailee.

Neuvottelut venyvät usein pitkälle yöhön ja tunteet käyvät kuumina.

– Siellä tehdään kompromisseja, vaihdetaan näkemyksiä ja rakennetaan luottamusta. Se on intensiivistä ja hyvin vaativaa työtä.

Suomen pääneuvottelija toivoo sitoutumista riittäviin päästövähennystavoitteisiin

Suomen pääneuvottelija Marjo Nummelin toivoo, että COP30:ssa sitoudutaan konkreettisesti päästövähennystavoitteiden vahvistamiseen Pariisin sopimuksen mukaisesti ja kiritetään fossiilisista polttoaineista irtautumista.

Ilmastokokouksia kritisoidaan joskus tehottomuudesta. Nummelin kuitenkin muistuttaa, että yhteistyön jatkuminen on itsessään arvokasta.

– On huomionarvoista, että valtaosa maailman maista haluaa edelleen tehdä yhteistyötä ilmastoasioissa. Sopimukset eivät kuitenkaan saa jäädä sanoiksi – niiden toimeenpano on ratkaisevaa.

Ilmastopolitiikka on osa kokonaisturvallisuutta

Lopuksi Nummelin muistuttaa, että ilmastopolitiikka ei ole irrallinen osa kansainvälistä politiikkaa – se on osa kokonaisturvallisuutta.

– Vaikka perinteinen turvallisuuspolitiikka hallitsee nyt uutisagendaa, pitkän aikavälin turvallisuus edellyttää ilmastokriisiin vastaamista. Tätä yhteyttä meidän pitää vahvistaa entisestään.

COP30 Suomen paviljongista lyhyesti

Climate Leadership Coalition, Elinkeinoelämän keskusliitto, Keskuskauppakamari ja Teknologiateollisuus sekä Miltton toteuttavat yhteistyössä Suomen paviljongin Belémissä, Brasiliassa 10.-21.11.2025. Paviljonki tarjoaa suomalaisille toimijoille ainutlaatuisen alustan esitellä ratkaisujaan ja osaamistaan globaalissa ilmastotyössä.

Mukana on jo monipuolinen joukko organisaatioita ja viimeisiä paikkoja täytetään parhaillaan. Oletko kiinnostunut lähtemään kumppaniksi paviljonkiin? Täytä lomake täällä ja osoita kiinnostuksesi kuulla lisää.

Lisätietoja:

Miltton Oy, Jan Westö: +358 40 572 2481, jan.westo@miltton.com

Climate Leadership Coalition, Tuuli Kaskinen: +358 50 514 9752, tuuli.kaskinen@clc.fi

Elinkeinoelämän keskusliitto, Janne Peljo: +358 40 528 5754, janne.peljo@ek.fi

Keskuskauppakamari, Teppo Säkkinen: +358 50 516 2868, teppo.sakkinen@chamber.fi

Teknologiateollisuus, Annukka Saari: +358 44 578 9139, annukka.saari@teknologiateollisuus.fi 

Kysymyksiä? Ole yhteydessä, vastaamme mielellämme!