Take In – keittiötön ravintola palvelumuotoilulla

Minne mennään syömään? American Express tarjosi ratkaisun tähän monelle seurueelle tuttuun ongelmaan, kun Helsingin keskustaan pystytettiin tammikuussa 2017 kuukauden ajaksi keittiötön Take In -ravintola.

American Expressin tavoitteena oli kohentaa yrityksen brändimielikuvaa Suomessa, saada lisää kortinhaltijoita ja luoda suurelle yleisölle sekä nykyisille asiakkaille aidosti kiinnostava konsepti. Yritys halusi myös olla mukana palvelukulttuurin murroksessa.

Ratkaisuna päätettiin perustaa Helsingin Keskuskadulle tammikuussa 2017 kuukauden ajaksi keittiötön ravintolatila, jossa asiakkaat tilasivat annokset Woltin sovelluksella useista lähialueen ravintoloista ja saivat samalla nauttia paikan päällä toimivan Latva-baarin antimista. Ruokalähetit kuljettivat annokset Take In -tilaan ilman erillistä kuljetusmaksua.

Innovatiivisen idean myötä konsepti näkyi laajasti kansainvälisessä mediassa. American Express vahvisti konseptilla brändimielikuvaansa laajan medianäkyvyyden ansiosta ja onnistui keräämään liidejä uusasiakashankinnan tueksi.

Median ja ravintolassa asioineiden asiakkaiden määrä ja kiinnostus konseptia kohtaan osoittavat, että keittiötön ravintola on uusi kehitysaskel palvelukulttuurin murroksessa, jossa kuluttajat vaativat lisää valinnanvapautta.

Kiinnostuitko?

Miia Khán ja Henri Kunnas kertovat sinulle mielellään lisää.

miia.khan(at)miltton.fi
+358 44 539 5477

henri.kunnas(at)miltton.fi
+358 50 350 4585