Satu Malkamäellä on yli 15 vuoden kokemus viestinnän tehtävistä erityisesti finanssialalla. Ennen Nordeaa Satu on työskennellyt muun muassa Finnverassa, Ilmarisessa ja Yleisradiossa. Satu tuo Milttonille ainutlaatuista näkemystä suuren pörssiyhtiön viestinnän johdosta.
Satu on tunnettu strategisen viestinnän, mediasuhteiden, kriisiviestinnän ja vastuullisuusviestinnän asiantuntijana. Hänen johdollaan Nordean viestintä on saanut tunnustusta toimittajien keskuudessa, ja Nordea on ollut yksi Suomen seuratuimmista pörssiyhtiöistä mediassa.
”Olen pitkään seurannut Milttonin ja sen huippuasiantuntijoiden vaikuttavaa työtä suomalaisen yhteiskunnan ja yritysmaailman ytimessä. On inspiroivaa siirtyä tälle puolelle pöytää ja päästä auttamaan asiakkaita pitkäjänteisessä maineenrakennustyössä. Odotan sitä, että pääsen hyödyntämään monipuolista kokemustani kriisiviestinnästä ja varautumisesta tilanteissa, joissa viestinnällä on ratkaiseva rooli luottamuksen rakentamisessa”, Satu Malkamäki sanoo.
Milttonilla Satu tulee työskentelemään erityisesti maineen, kriisien ja varautumisen parissa. Hyvä maine on yhä arvokkaampi voimavara yrityksille, yhteisöille ja yksilöille. Samalla nopeasti muuttuva ja monimutkaistuva toimintaympäristö tekee maineen rakentamisesta ja suojaamisesta entistä haastavampaa.
“Viime aikojen keskustelu kriisiviestinnästä on korostanut akuutin tilanteen hallintaa ja median roolia. Me Milttonilla näemme kriisiviestinnän ja maineenhallinnan laajemmin: kyse ei ole vain viestinnästä kriisin hetkellä, vaan strategisesta maineenrakentamisesta, sidosryhmäsuhteiden hoitamisesta, kriiseihin varautumisesta ja niiden johtamisesta. Tämä kaikki vaatii ennakointia, harjoittelua ja kykyä nähdä kokonaiskuva”, sanoo Miltton Oy:n toimitusjohtaja Antti Salomaa.
”Meidän tehtävämme on tarjota ulkopuolista, asiantuntevaa näkökulmaa, jolla autamme asiakkaitamme tunnistamaan mahdollisuudet ja ennakoimaan riskit. Olemme todella innoissamme, että saamme Satun täydentämään kokenutta maineen, median ja sidosryhmäsuhteiden asiantuntijatiimiämme. Hän tuo valtavan määrän kokemusta hyvin näkyvältä ja vaativalta alalta, sekä näkemystä ja herkkyyttä hankalimpienkin tilanteiden ratkomiseen”, sanoo Milttonin maineenhallinnan palveluista vastaava Iris Nevanlinna.