Rautaesiripun murtuminen, Tähtien sodan loppu ja Suomen EU-jäsenyys totuttivat meidät ympäristöön, jossa niin valtiot kuin yritykset saattoivat ennakoida toistensa toimintaa useimmiten rationaalisesti, ja ideologioiden ja taloudellisten intressien perusteella.
Geopolitiikka ei toki koskaan kadonnut diplomatian tai tutkijoiden keskusteluista, mutta vuosikymmen sitten se ei enää – tai vielä – kuulunut iltauutisten aiheisiin, hallituksen kokousagendalle tai kvartaaliraportteihin. Maailma oli avoin, toimitusketjut toimivat ja poliittiset riskit hallittavissa. Nyt huomaamme elävämme toisenlaista todellisuutta.
Geopolitiikka yksinkertaisuudessaan on sitä miten maantiede vaikuttaa politiikkaan ja miten valtiot ja muut toimijat luovivat maailmassa, jossa sijainti, luonnonvarat, kuljetusreitit ja naapurit luovat niin uhkia kuin mahdollisuuksia. Siinä missä perinteisesti pääsy merelle ja tärkeisiin kauppareitteihin tai tasankoja suojaavat vuoristot antoivat etua, myöhemmin runsaat fossiiliset energiavarat, ja nyt enenevässä määrin puolijohteille välttämättömät kriittiset mineraalit, ovat vaikutusvallan valuuttaa.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei ole vain humanitaarinen tragedia vaan taloudellinen murros, joka muutti energiamarkkinoita, logistiikkareittejä ja puolustusinvestointeja yhdessä yössä. Taiwanin salmen yli kulkee 90% maailman kehittyneimmistä puolijohteista. Hormuzin salmen kautta virtaa viidesosa maailman öljystä. Asiat tapahtuvat kaukana, mutta vaikuttavat lähellä. Nämä muutokset vaikuttavat yritysten toimitusketjujen selkärankaan ja meidän kaikkien kukkaroon.
