15.6.2026 Blogi Anna Laine, Taru Taipale

Kun kriisi iskee, pystyttekö viestimään tunnin sisällä?

Taru Taipale ja Anna Laine pureutuvat organisaatioiden varautumiseen ja kriisiviestinnän kipupisteisiin. Kun yllättävä tilanne iskee, ratkaisee nopeus, selkeys ja ennakointi – mutta olemmeko oikeasti valmiita toimimaan ensimmäisen tunnin aikana?

Jaa

Suomessa puhutaan nyt paljon varautumisesta – ja syystäkin. Maailma on vähemmän varma ja ennakoitava kuin aiemmin. Teknologinen kehitys ja geopoliittiset jännitteet ovat lisänneet erilaisia uusia riskejä kaikkien vanhojen riskien päälle.

Silti monessa organisaatiossa ajatellaan edelleen, että “ei koske meitä”.

On aivan kriittistä, että organisaatio tunnistaa kaikki mahdolliset uhat. Se ei kuitenkaan yksin riitä. Siksi sen lisäksi, että kysymme, mitä meille voi tapahtua, meidän pitää kysyä, mitä meille sitten tapahtuu, kun jotain tapahtuu? Jos joku riskeistä realisoituu, minkälaisia vaikutuksia sillä on meille?

Mitä teemme, jos esimerkiksi verkkopalvelumme kaatuvat? Tai jos meidän työntekijämme eivät pääse toimistolle? Entä jos meille kriittisten tuotteiden tuotantoketju katkeaa jossain kohtaa?

On suhteellisen hyödytöntä käydä keskustelua siitä, voisivatko tällaiset asiat tapahtua meille. Keskeinen kysymys on, mitä meille tapahtuu, jos tämä tapahtuu vaikka huomenna. Onko kaikille selvää, kuka päättää ja mistä, miten toimimme ja millä aikataululla?

Olemmeko me oikeasti varautuneet?

Varautuminen ei tarkoita yksityiskohtaista suunnitelmaa tiettyä kriisiä varten vaan kykyä kohdata mitä tahansa.

Jokaisessa organisaatiossa olisi tärkeä tunnistaa vähintään nämä:

  • Mitkä ovat ne kolme asiaa, joihin me emme tällä hetkellä osaa vastata?
  • Minkälaisessa tilanteessa joudumme tekemään päätöksiä vajaalla tiedolla?
  • Mikä meillä oikeasti pysäyttäisi toiminnan?

Varautuminen ei ole täydellisyyttä. Se on tietoisuutta omista heikoista kohdista sekä suunnitelma niiden varalle.

Viestintä on kriittistä, vaikka se tuleekin mukaan usein yllättävän myöhään. Viestintä nähdään helposti viimeisenä hoidettavana asiana. Sitä mietitään vasta, kun on jotain, mistä tiedottaa.

Todellisuudessa viestintä on yksi ensimmäisistä toiminnoista kaikissa kriiseissä: Henkilöstölle pitää kertoa ja asiakkaiden huoleen pitää vastata. Sijoittajat ja muut sidosryhmät pitää muistaa. Mediallekin pitää todennäköisesti kertoa jotain.

Kun organisaatio on varautunut hyvin, sitä ei tosipaikan tullen erityisesti huomata. Mutta jos se on varautunut heikosti, varautumisen puutteet huomaavat ihan kaikki.

Onko se sellainen riski, jonka te olette valmiit ottamaan? 

Kiinnostuitko?

Jutellaan lisää!